Myynti

Tavoitteemme on laadukkaiden marjojen tuottaminen lähialueen kuluttajille. Toivomme onnistuvamme tarjoamaan omassa maakunnassa kasvaneita kauniita ja hyvänmakuisia omenia ja luumuja ihmisten nautittavaksi.

Marjoja ja hedelmiä viljellään nykyaikaisin ja tavanomaisin viljelymenetelmin. Tilalla käytetään kasvinsuojeluaineita, silloin kun se on tarpeellista sadon turvaamiseksi ja laadukkaiden tuotteiden aikaansaamiseksi.

Suoramyyntinä myymme kaikkia tilan tuotteita. Keräämme marjoja valmiiksi tilauksesta ja pidämme marjoja satokautena pieniä määriä jatkuvasti kylmiössä satunnaisia ostajia varten. Voit siis käydä hakemassa maistiaisia, silloin kun mieleen tulee.

Itsepoiminta ja suoramyyntiaika klo 8.00-18.00 viikon jokaisena päivänä marjakaudella. Jos marjakaudella on omenia, niiden suoramyynti tapahtuu edellä mainittuna aikana. Marjakauden jälkeen omenien ja luumujen ostaminen onnistuu parhaiten ennakkotilauksella. 

Tuotteita saa marjakaudella vaihtelevasti myös alueen elintarvikeliikkeistä. Nyt tuotteita saa myös Kotileipomo Siiskosen Punaisen Piipun Kievarissa.